lauantai 30. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Finaali ennakko

Loistavat kisat ovat saamassa loppunsa huikealla finaalilla. Tuntuu kuin juuri Puola ja Kreikka olivat astelemassa kentälle ja valmiina avaamaan kisat. Nyt kuitenkin, kuukausi myöhemmin, Espanja ja Italia ratkaisevat kisojen mestaruuden. Espanja on valmiina tekemään historiaa ja Italia puolestaan valmiina lyömään kaikki epäilijät jotka lyttäsivät Italian ennen kisojen alkua.

Italia

Italia on parantanut koko ajan, peli peliltä ja näin ollen se on hyvä juttu sille. Esitys Saksaa vastaan oli loistava, Italia pelasi taktisesti mutta myös tunteella hyvin. Samanlaista paloa se tarvitsee Espanjaa vastaan. Sillä ei oikeastaan ole mitään heikkoa kohtaa. Puolustus on heikompi verrattuna hyökkäykseen ja keskikenttään mutta on silti hyvä. Italian menestyksen avaimet ovat Balotellilla kuten nähtiin Saksaa vastaan. Italia tarvitsee myös hyvät esitykset Chielliniltä, Pirlolta ja Buffonilta. Näillä se voi lyödä Espanjan. Italian ongelma on sen tempperamenttiset pelaajat. Cassano, Balotelli ja De Rossi voivat hölmöillä itsensä ulos ihan ilman syytäkin. Kysmys kuuluu, uskaltaako Prandelli laittaa kärkeen Balotellin sekä Cassanon vai käyttöisikö hän Di Natalea? Nähtäväksi jää..

Espanja

Tuntuu siltä että kukaan ei voi pysäyttää Espanjaa, sillä on taitoa mutta myös tuuria. Läheltä piti tilanteita on ollut liikaa. Hyökkäys on selkeästi Espanjan heikoin alue kun sillä ei hyökkäystä ole ollenkaan. Puolustus on todella haavoittuva Piquen ja Arbeloan puolelta ja siihen Prandelli haluaa varmaankun iskeä. Keskikenttä Espanjalla on aivan uskomaton, löytyy puolustava Busquets, peliä ohjaava Xabi Alonso, taiturimainen Iniesta,  huikea syötteliä Xavi, taitava sijoittuja Fabregas, nerokas Silva, salaman nopea Jesus Navas ja vaihdossa löytyy vielä nuori ja taitava lahjakkuus Javi Martinez. Ja vielä käyttämättä olevat Juan Mata ja Santi Cazorla Del Bosquella löytyy kaiken tyyppisiä pelaajia keskikentälle, niinkin paljon että on päättänyt pelata ilman hyökkääjää joka tässä tilaanteessa on järkevää vaikka katsojien mielestä tylsää. Espanja pelaa omaa peliään vaikka olisi 5-0 tappiolla, sitä se ei lähde muuttamaan. Se hallitsee ottelua ja pitää palloa, se on takuu varmaa. On kuitenkin puhuttu että Espanja ei ole vielä pelannut tosi peliä näissä kisoissa. Onko Espanjan ylivoimaisuus siis ehkä vain lumetta...

Todennäköiset kokoonpanot


Italia

                                                      Gianluigi Buffon

Ignazio Abate             Andrea Barzagli         Giorgio Chiellini       Federico Balzaretti

               
                    Claudio Marchisio       Andrea Pirlo       Daniele De  Rossi


                                                Riccardo Montolivo

                          Mario Balotelli                         Antonio Cassano


Espanja

                                                    Iker Casillas

Alvaro Arbeloa            Gerard Pique             Sergio Ramos            Jordi Alba


                    Xavi                          Busquets                  Xabi Alonso


   David Silva                             Cesc Fabregas                     Andres Iniesta



Seuraa heitä


Mario Balotelli - Tuntuu kuin kaikki huomio finaalissa menisi tähän mieheen. On totta että hän on kentällä se pelaaja joka voi ratkaista kaiken.

Antonio Cassano -  Cassano lähtee haastamaan Espanjan heikkoa kohtaa joten pahaa jälkeä voi syntyä

Cesc Fabregas - Taitaa olla se pelaaja jolle uskotaan maalinteko

Andres Iniesta - Kun puhutaan tärkeistä pelaajista niin Iniestaa ei voi jättää pois. Hän on huomennakin kentän seuratuimpia pelaajia.

Andrea Pirlo - Maestro voi taistella Ballon Dorin voitosta voittamalla kisat, hieno kausi Juventuksen kanssa ja loistavat EM kisat  takaavat sen.

Jordi Alba - On mielenkiintoista nähdä nouseeko hän yhtä paljon kuin viime peleissä koska hänen pitää vahtia  myös Balotellia



Lopputulos : Espanja 2-1 Italia

Espanja vie peliä ja hallitsee mutta voitto irtoaa vaikeasti. Ottelupari on tasainen ja nuo lukemat voivat olla myös toisinpäin. Uskon kuitenkin että maaleja tullaan näkemään.






perjantai 29. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Dream Team Välierät


                                                          Rui Patricio  

Federico Balzaretti                   Pepe                      Sergio Ramos                 Jordi Alba


                                         Andrea Pirlo              Sami Khedira


      Antonio Cassano                       Andres Iniesta                              Mesut Özil




                                                        Mario Balotelli




Joao Moutinho
Gianluigi Buffon
Fabio Coentrao
Iker Casillas
Riccardo Montolivo
Daniele De Rossi




maanantai 25. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Dream Team puolivälierät + 4 puolivälieräottelua


Gianluigi Buffon

Jordi Alba Pepe Mats Hummels Phillipp Lahm



Xabi Alonso Sami Khedira Andre Pirlo




Marco Reus Cristiano Ronaldo
Miroslav Klose



Mesut Özil
Raul Meireles
Giorgios Samaras
Fabio Coentrao
Joe Hart
Andres Iniesta
Franck Ribery



Tsekki 0-1 Portugali

Portugali lähti vahvana ennakkosuosikkina otteluun ja hallitsi peliä täysin. Tsekki ei saanut laukaustakaan maalia kohti ja täytyy sanoa että numerot olisivat voineet ola paljon pahempia. Portugali pelasi hyvin ja sai kehuja mutta minusta se oli aika keskinkertainen esitys, ei noin paljon paikkoja saa tuhlata. Cristiano Ronaldo pelasi jälleen mahtavasti ja pienellä tuurilla olisi voinut tehdä hattutempun

Tops

Cristiano Ronaldo - on noussut tyhjistä yhdeksi turnauksen parhaista pelaajista. Nytkin hieno suoritus

Raul Meireles - jakoi upeita syöttöjä Ronaldolle ja hallitsi muutenkin kekikenttää

Pepe - oli kuin muuri, Tsekki ei päässyt millään ohi

Petr Cech - erinomainen suoritus, torjui huikeasti

Flops

Tsekin passiivisuus - jälleen kerran Tsekki pärjäsi vain ensimmäisen vartin ajan,sen jälkeen katosi täysin ja hyökkäykset olivat suorastaan aneemiset

Saksa 4-2 Kreikka

Erittäin viihdyttävä ja jännittävä peli, otteluss tehtiin peräti 6 maalia. Saksa lähti selvänä ennakkosuosikkina ja hallitsi peliä. Kreikka kesti hyvin ensimmäisen puoliajan loppuun mutta Lahm iski. Kreikan taistelutahto heräsi ja se iski tasoituksen, linjat jäivät tämän jälkeen auki ja Saksa runnoi väkisin 3 maalia, Kreikka sai lopussa vielä rangaistupotkumaalin. Saksa oli selvästi parempi mutta Kreikka pelasi ihailtavan urheasti.

Tops

Miroslav Klose - sai avauspaikan Gomezin edeltä ja palkitsi luottamuksen

Mesut özil - Özil on sanonut että tarvitsee Klosen eteensä että saisi itsestään parhaimman irti ja se oli ottelun perusteella totta

Sami Khedira - huikea maali ja katkoi keskikentällä Kreikan hyökkäykset

Phillipp Lahm - mahtava maali kapteenin elkein

Mats Hummels - hyvät suoritukkset jatkuvat, omissa listoissani on tällä hetkellä turnauksen paras pelaaja

Giorgios Samaras - Boatengilla oli vaikeuksia tämän teknisesti taitavan pelaajan kanssa ja onnistui vielä iskemään tasoituksen



Espanja 2-0 Ranska

Ranskalta todella vaisu esitys ja odotin paljon enemmän. Espanajn ei tarvinnut edes yrittää täysillä voitaakseen. Ranskan selvä heikkous on puolustus ja se näkyi. Espanja otti täydellisesti hallintaansa keskikentän ja se johti voittoon. Ribery oli Ranskan ainoa uhka.

Tops

Xabi Alonso - 100 maaottelua täyteen ja millä tavalla! 2 maalia joista puskumaali oli komea. Ei antanut yhtään tilaa Ranskalle keskiekntällä.

Jordi Alba - syötti Xabin maali loistavalla keskityksellä

Franck Ribery - taisteli yksi Espanjaa vastaan, oli nopea ja aiheutti vaaratilanteita

Flops

Laurent Koscielny - surkimus ja näytti miksei kuulu avaukseen

Karim Benzema - kisojen pahimpia floppeja


Englanti 0-0 Italia

Olin 100% varma että ottelu menisi rankkareille ja niin siinä kävikin. Kun kaksi näin samanlaista joukkuetta kohtaa ja vielä puolustusvoittoiset niin se on todennäköistä. Italia kuitenkin hallitsi täysin peliä mutta en ole ikinä nähnyt minkään joukkueen hukkaavaan noin paljon paikkoja, uskomatonta. Italia näytti kylmäpäisyytensä rangaistuspotkukipailussa minä se vei vaikeasta alusta huolimatta.

Tops

Andrea Pirlo - loistavaa jälleen. Keskikenttä täysin hallussa ja hänen syöttöjään oli mahtava katsoa. Uskomaton kylmäpäisyys rankkarikilpailussa.

Joe Hart - Venyi loistavasti Italian vetojen tielle

Flops

John Terry - päästi Baloteelin jatkuvasti läpiajoihin ja oli hidas ja aiheutti vaarapaikkoja Italialle

Italian tuhlailu - uskomaton määrä paikkoja mistä Italia ei saanut ainuttakaan maalia. Noilla paikolla Italian olisi pitänyt voittaa kaksinumeroisilla luvuilla

Scott Parker - täysin hyödytön turhake keskikentällä

Danny Welbeck - pelasiko hän edes?

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

EURO 2012: 3 kierroksen Dream Team + Hol 1-2 Por + Esp 1-0 Kro + Eng 1-0 Ukr


                                                        Michalis Sifakis


 Lars Bender                Mats Hummels              Kyriakos Papadopoulos        Ashley Cole


                                    
                                     Andrea Pirlo                  Bastian Schweinsteiger



                                                    
       Steven Gerrard                       Cristiano Ronaldo                            Andres Iniesta
                                           


                                                     Zlatan Ibrahimovic   






Lukas Podolski
Giorgios Karagounis
Giorgios Samaras
Pepe
Vaclav Pilar
Olof Mellberg
Michael Krohn Dehli
Theo Gebre Selassie
Joe Hart

Hollanti 1-2 Portugali

Jotkut epätoivoiset luulivat vielä että Hollanti voisi tehdä sen, eli päästä jatkoon. Peli näytti kuitenkin sen että joukkue on aivan sekaisin ja vaatii pikaista muutosta. Portugali oli selvästi parempi tässä pelissä ja on muutenkin ollut kisojen positiivinen yllätys. 

Ensimmäinen puoliaika alkaa upeasti Hollannin kannalta. Van der Vaartin veto painuu maaliin ja Hollanti tarvitsisi enää yhden maali jatkopaikkaan. Näytti upealta Hollannin kannalta. Peli kuitenkin muuttuu dramaattisesti ja Portugali ottaa täyden hallinnan ja Cristiano Ronaldo tähdittää tätä menoa. Kuulostaa oudolta mutta totta se on, Cristiano Ronaldo  pelaa mahtavan pelin maajoukkueessa ja on joukkueensa tukena kun se häntä eniten kaipaa. Portugali pitää Hollannin surkeaa puolustusta pilkkanaan. Vlaar on paljon surkeampi kuin Heitinga, siinä yksi van Mawijkin virhevalinta. Cristiano Ronaldo pelaa huikeaa peliä ja tekee 2 maalia jotka ratkaisevat voiton Portugalille ja hattutemppukaan ei ollut kaukana. Hollannin peliä katsoessa tulee vain säälin tunne, on sääli miten noin hyvät pelaajat eivät pysty yhteistyöhön.

Tops

Cristiano Ronaldo - Mistä alottaisi? Mahtava asenne muutos, syöttelee, ei lauo typeristä paikoista ja parasta oli se että ei kaatuillut ja filmaillut. Välillä häntä potkittiin rajustikkin mutta pysyi pystyssä. Tällaista Ronaldoa oli ilo katsoa, nöyrä esitys varmaankin ensimmäistä kertaa häneltä. Ja mikä oli tulos? Ehkäpä kisojen paras yksilösuoritus.  Loistavaa!

Pepe - Esti mahtavasti Hollannin yrityksiä

Flops

Eiköhän kaikki tiedä mitä tähän sarakkeeseen kuuluu ja miksi.



Espanja 1-0 Kroatia

Tästä ottelusta ei jäännyt paljon jälkipolville kerrottavaa. Varmaankin yksi tylsimmistä peleistä ainakin siihen 70 minuutin kohdalle. Pelin luonne oli se että Espanja pyörittää ja Kroatia juoksee perässä. Aika uskalias esitys silti Espanjalta, sillä tippuminen oli aika lähellä. Kroatia sai erinomaisia paikkoja viimeisen 20 minuutin aikana.

Tops 

Andres Iniesta - Kentän paras pelaaja ja näin ollen jatkaa mahtavia esityksiä näissä kisoissa.

Iker Casillas - Teki muutaman huipputärkeän torjunnan

Flops 

Fernando Torres - Valitettavasti näyttää siltä että Irlanti peli oli vain kupla joka puhkesi nyt


Englanti 1-0 Ukraina

D-lohkon huippukamppailun voittaja selviäisi jatkoon, Englanti menisi myös tasapelillä. Englanti on yllättänyt näissä kisoissa ja se yllätti myös tässä ottelussa ainakin itseni. Ukraina on kova joukkue ja sillä oli vielä kotiyleisö takana mutta se ei auttanut.

Peli lähtee käyntiin ja peli on tosi tasaväkistä, molmmille tulee paikkoja mutta Ukraina iskee lähimmäksi. Peli tuntui olevan Ukrainan hallussa mutta sitten kun sitä vähiten odottaa. Hyviä kisoja pelaava Gerrard harhauttaa mahtavasti vastustajansa ja pistää keskityksen kohti Ukrainan maalia. Pallo kimpoilee kolmesta ukrainalais pelaajasta Rooneylle joka siirtää pallon helposti maalin. Aikamoinen tuuri osuma. Ukrainalla on vaikeuksia koota itseään kokoon ja ei paljon auta se että toisella puoliajalla Ukrainan täysin selvä maali hylätään. Nyt olisi aika jo saada ne maalikamerat koska tällaisia virheitä ei saa tulla. Ukrainan loppukin into kuolee siihen ja ottelun loppu menee pelailessa. Blohin heittää vielä lopussa kentälle Shevchenkon mutta ei tästä paljon apua ole.

Tops

Joe Hart - Ei mitään uskomattomia torjuntoja mutta piti Ukrainan nollilla varmoilla otteillaan

Steven Gerrard - Itse en olisi odottanut että Gerrard pelaa näin hyvin näissä kisoissa. Hyvä peli nytkin.

Ashley Cole - Varma esitys, Ukrainalla vaikeuksia vasemmalla laidalla

Flops

Tuomarit - Selvä maali hylättynä, mitä muutakaan voi sanoa kuin että on todella pettynyt olo tuomareihin.


maanantai 18. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Uefan käyttäjien Dream Team

Maalivahti

33 %   Manuel Neuer             Bayern Munchen    Saksa
27%    Iker Casillas                Real Madrid           Espanja
14%    Gianluigi Buffon           Juventus                 Italia
7%      Vyacheslav Malafeev   Zenit                     Venäjä
6%      Joe Hart                      Man City               Englanti

Oikea Laitapakki

34%    Jerome Boateng          Bayern Munchen    Saksa
11%    Lukasz Pizczek           Dortmund               Puola
11%    Alvaro Arbeloa           Real Madrid           Espanja
10%    Mathieu Debuchy        Lille                       Ranska
9%    Aleksandr Anyukov    Zenit                       Venäjä

Vasen Laitapakki

49%    Phillipp Lahm              Bayern Munchen    Saksa
20%    Fabio Coentrao           Real Madrid          Portugali
12%    Ashley Cole                Chelsea                 Englanti
6%      Patrice Evra                Man Utd                Ranska
3%      Sebastian Boenisch     Bremen                  Puola

Toppari

28%    Mats Hummels            Dortmund               Saksa
19%    Gerard Pique               Barcelona               Espanja
16%    Sergio Ramos              Real Madrid           Espanja
11%    Giorgio Chiellini           Juventus                  Italia
7%      Holger Badstuber        Bayern Munchen     Saksa

Vasen Laituri

38%    David Silva                  Man City                Espanja
27%    Franck Ribery             Bayern Munchen     Ranska
7%      Claudio Marchisio       Juventus                  Italia
6%      Andre Schurrle            Leverkusen             Saksa
5%      Yevhen Konoplyanka  Dnipro                    Ukraina

Oikea Laituri

23%    Alan Dzagoev              CSKA                    Venäjä
18%    Thomas Muller             Bayern Munchen     Saksa
18%    Samir Nasri                  Man City                Ranska
17%    Nani                             Man Utd                Portugali
9%      Arjen Robben              Bayern Munchen     Hollanti

Keskikenttä

25%    Andres Iniesta              Barcelona                Espanja
23%    Bastian Schweinsteiger Bayern Munchen      Saksa
15%    Andrea Pirlo                 Juventus                  Italia
13%    Xavi                             Barcelona                Espanja
9%      Steven Gerrard             Liverpool                Englanti

Hyökkääjä

39%    Mario Gomez               Bayern Munchen     Saksa
34%    Cristiano Ronaldo         Real Madrid           Portugali
10%    Fernando Torres          Chelsea                   Espanja
4%      Andriy Shevchenko      Dynamo                 Ukraina
3%      Mario Madzukic          Wolfsburg               Kroatia



Joukkue                      Määrä                                   

Bayern Munchen            9
Real Madrid                  5
Barcelona                      3
Juventus                         3
Man Utd                       2
Man City                       2
Dortmund                      2
Chelsea                         2
Zenit                              2
Bremen                         1
Leverkusen                    1
Lille                               1
Dynamo                        1
Wolfsburg                     1
Liverpool                       1
Dnipro                           1
CSKA                          1

Liiga                               Määrä

Bundesliiga                       14
La Liga                              8
Valioliiga                           7
Serie A                              3
Russian Premier League     3
Ukrainian Premier League  2
Ligue 1                              1


Maajoukkue             Määrä

Saksa                          9
Espanja                       8
Ranska                        4
Italia                            4
Venäjä                        3
Portugali                      3

Englanti                       3
Ukraina                       2
Puola                          2
Kroatia                       1
Hollanti                       1



Dream Team

                                                           Manuel Neuer

Jerome Boateng             Mats Hummels                    Gerard Pique                 Phillipp Lahm


                                         Andres Iniesta             Bastian Schweinsteiger


      Alan Dzagoev                             Cristiano Ronaldo                               David Silva


                                                          Mario Gomez



sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

EURO 2012: 2 Kierros Dream Team + Ruotsi 2-3 Englanti + Kreikka 1-0 Venäjä

Dream Team

                                                     

                                                          Manuel Neuer

Jerome Boateng              Mats Hummels                 Adil Rami              Fabio Coentrao  


                                                      Bastian Schweinsteiger


            Steven Gerrard                         Andrea Pirlo                              David Silva                        


                                         Mario Gomez               Fernando Torres



Yohan Cabaye
Phillipp Lahm
Xavi
Helder Postiga
Nicklas Bendtner
Franck Ribery
Andy Carroll
Jakub Blazczykowski





Ruotsi 2-3 Englanti

Lähtöasetelmat olivat jännittävät, jatkuisiko Ruotsi tappioton putki Englantia vastaan, pituus taitaa olla jo 30 vuotta. Muutenkin, Ruotsi hävisi ensimmäisen pelin joten se tarvitsi voittoa. Englanti puolestaan, sille oli sama häviäisikö tai voittaisiko se sillä sen pitäisi voittaa Ukraina viimeisessä pelissä joka tapauksessa.

Koko pelistä jäi se mieleen että Ruotsin peli oli kuin tuuliviiri, se pelasi välillä aivan surkeasti ja välillä mahtavasti. Siihen se oikeastaan kaatuikin. Se johti jo peliä 2-1 mutta päästi 2 maalia, Ukrainaakin vastaan se johti mutta sekosi ja lopulta hävisi. Kaikki oli tässäkin pelissä sen omissa käsissä. Englanti puolestaan pelasi hyvin hyökkäyksessä, puolustus on yhä aika surkea mutta hyökkäyksessä homma toimii. Täytyy sanoa että Englanti ei ole näyttänyt yhtä vaaraalliselta 10 vuoteen. Steven Gerrard saa nyt toimia rauhassa keskikentällä kun Lampard ei ole säheltämässä. Englannin ensimmäinen osuma oli upea, Gerrardin nappikeskitys tavoitti Carrollin joka on mahtava ilmassa. Ruotsi vastasi kahdesta seuraavasta maalista ja oikeastaan vain Olof Mellberg vastasi niistä. Englannin toinen maali oli todellinen lahjamaali. "Kokeillaan" veto yllätti Isaksonin maalilla. Englannin voitto-osuma, oli se tuuria tai taitoa, oli todella hieno. Danny Welbeckin kantapää veto ilmassa on loistava. Englanti voitti pelin 3-2


Tops

Steven Gerrard - Näissä kisoissa on herännyt jälleen, hieno esitys tänäänkin

Andy Carroll - Maali oli hieno ja liike kentällä oli hyvää.

Danny Welbeck - Pelannut nuoresta iästään huolimatta melko hyvin

Theo Walcott -  Vaihdosta sisään, maali ja syöttö

Flops

Englannin joukkueen väkivaltaisuus - Paljon rumia taklauksia, esim. Terry ja Carroll

Ruotsin "tuuliviiri" - Tähän sekavaan peliin molemmat ottelut ovat  kaatuneet

James Milner - Englannin ja ottelun huonoin pelaaja, ei saanut mitään aikaan

Kreikka 1-0 Venäjä

Lohko A oli loppuun saakka mielenkiintoinen ja viimeiset pelit olivat finaaleja, niiden voittaja menisi jatkoon. Tsekki oli haukuttu ihan pystyyn ja ettei se ikinä voittaisi Puolaa, toisin kävi. Kreikkankin voittoa pidettiin lähes mahdottomana mitä suuresti ihmettelen, joukkueella on hyvä potentiaali ja se on selvästi kärsinyt eniten tuomareista koko kisoissa. Lopulta Kreikka ja Tsekki raivasivat tiensä jatkoon.

Kreikka lähti otteluun sillä asenteella että sen pitää voittaa, tasapeli ei riittäisi. Kreikan alku peliin oli kuin toiselta planeetalta verrattuna edellisiin. Se pelasi hyvin ja hyökkäsi paljon. Sillä oli koko pelissäkin selvästi vaarallisemmat paikat. Samaras piti Venäjää täysin pilkkanaan, kikkailut olivat ihan Messi tasoa joskin Samarasin koon takia näytti vähän kömpelöltä. Venäjä oli aivan pinteessä eikä saannut kertaakaan palloa pois Samarasilta. Kreikan ongelmat olivat taas keskikentällä, se menetti liikaa palloja keskialueella ja Venäjä sai sen johdosta vaarallisia paikkoja aikaan. Kuitenkin Papadopoulos-Sokratis pari pelasi loistavasti, todella vahva esitys. Sokratiksen poissaolo Tsekki ottelusta oli iso takaisku ja se näkyi tässäkin. Juuri ennen puoliajan loppumista Karagounis laukoo Kreikan johtoon.

Toinen puoliaika jatkui samanlaisena siihen 60 minuttiin. Silloin Kreikka teki 2 vaihtoa, Holebas ja Makos sisään ja Karagounis ja Gekas ulos. Tuomari antoi häpeällisen keltaisen kortin ottelun sankarille filmaamisesta mitä se ei todellakaan ollut, jotain outoa on kun tuomarit vainoavat Kreikkaan, tämä merkitsi myös sitä että Karagounis ei pelaa seuraavassa ottelussa.  Siitä alkoi Venäjän selvä hallinta, tähän asti oli aika tasaista. Viimeiset puoli tuntia olivat huippujännittäviä. Venäjä vyörytti 4 hyökkääjän taktiikalla päälle. Kreikka vetäytyi ja kesti loppuun saakka. Tuomarivainojen jälkeen voidaan sanoa että Kreikka ansaitsi mennä jatkoon.

Tops

Giorgios Karagounis - Pelasi korkeammalla kuin yleensä ja saikin tehtyä maalin, muutenkin pallonhallinta oli hyvää ja hän hankki paljon vaarallisia vapaapotku paikkoja.

Papadopoulos-Sokratis - Linja pysyi mahtavasti koossa ja Venäjä ei päässyt läpi. Mahtava esitys. Tätä Kreikka kaipasi 2 ensimmäisessä ottelussa.

Giorgios Samaras - Piti Venäjää pilkkanaan, harhautteli ja vei kuin pässi narussa. Venäläiset eivät millään meinanneet saada palloa pois.

Fernando Santos - Teki viimeinkin oikeat ratkaisut ja jätti Holebaksen pois ja laittoi Sifakiksen maaliin. Muutenkin taktiikat olivat kunnossa.

Flops

Sergei Ignashevits - Surkeaa puolustamista, oli myöhässä koko ajan ja väärissä paikoissa


perjantai 15. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Lohko C ( 2 kierros)

Italia 1-1 Kroatia

Peli joka tulisi ratkaisemaan kakkospaikan. Näin oletettiin ennen kisoja, sanottiin että molemmat häviävät varmasti Espanjalle ja voittavat varmasti Irlannin. Mennessä viimeiselle kierokselle on vielä mahdollista että molemmat menevät jatkoon. Kroatia onnistui saamaan arvokkaan pisteensä.

Ensimmäinen puoliaika oli täyttä Italian hallintaa. Balotelli pääsi kokeilemaan heti alussa, ilman tulosta kuitenkin. Italia vyörytti ja sai paikkoja mutta viimeistely oli huonoa. Puoliajan loppupuolella Italia saa vapaapotkun ja sitä menee antamaan Pirlo. Tämä kokenut keskikenttäpelaaja antaa huikean vapaapotkun mikä kiertää kauniisti maaliin. Italia menee ansaitusti johtoon.

Toinen puoliaika menee tasaisesti ja Kroatia on päässyt mukaan peliin. Peli on todella viihdyttävä ja jännittävä kun Kroatia yrittää saalistaa tasoitusta. Ja sieltä se tuleekin, Mandzukic niittaa pallon maaliin Chiellinin virheestä. Se oli hänen kolmas maalinsa näissä kisoissa. Peli jatkuu tasaisesti ja paikkoja satelee molemmille. Lopussa nähdään paha tuomarivirhe. Di Natale on pääsemässä läpiajoon mutta linjatuomari nostaa lipun. Hidastuksesta näkee selvästi että se ei ollut paitsio. Ei ole ensimmäinen kerta kun Howard Webbin ottelussa tapahtuu tällaista. Peli päättyy lopulta pistejakoon.

Tops

Andrea Pirlo - Ja mies jatkaa mahtavia otteitaan, peliäly on yhä huippuluokkaa ja maali oli upea.

Mario Madzukic - Kolmas maali ja taistelee yhä maalipörssin voitosta. Oli koko ajan uhka Italian puolustukselle.

Stipe Pletikosa - Teki loistavia torjuntoja, mm.Marchision tupla torjunta

Flops

Giorgio Chiellini - Oli aivan sekaisin puolustuksessa ja aiheutti maalin Kroatialle

Mario Balotelli - Huonot otteet jatkuvat, ei olisi yllätys nähdä hänet vaihdossa jatkossa.

Espanja 4-0 Irlanti

No, eiköhän kaikki tiedä tämän pelin ennakkoasetelmat, ne toteutuivat täysin

Koko peli oli täyttä Espanjan hallintaa ja kun mietin en muista noin huonoa joukkuetta kuin Irlanti pitkään aikaan EM-kisoissa. Joukkue oli umpisurkea ja näyttivät amatööreiltä. Espanja sai koko ajan paikkoja ja Irlanti voi olla tyytyväinen tulokseen, se nimittäin olisi voinut olla paljon pahempi. David Silva sai 2 syöttöä ja yhden maalin. Torres heräsi ja teki 2 maalia. Myös Iniesta-Xavi akseli raastoi Irlantia. Fabregas tuli vaihdosta ja iski neljännen maalin

Tops

Fernando Torres - 2 maalia, toki Irlantia vastaan mutta silti. Toivotaan että heräisi nyt.

David Silva - Loistava esitys, hallitsi peliä täysin.

Shay Given - Ainoa syy miksei lukemat olleet pahemmat, loistavia torjuntoja

Andres Iniesta - Oli koko ajan pallossa kiinni ja antoi loistavia syöttöjä

Flops

Irlannin joukkue - Amatöörijoukkue



keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Ennakko Saksa-Hollanti + Otteluraportti Sak 2-1 Hol

Yksi kisojen mielenkiintoisimmista peleistä odottaa illalla kun Saksa ja Hollanti iskevät yhteen. Nämä pelit ovat aina olleet jännittäviä ja joukkueilla on keskenään kova kilpailuhenki. Aina siitä päivästä, kun lohkot jaettiin ja nämä kaksi arvottiin samaan lohkoon, on tästä ottelusta kohistu. Ennakkoon sen merkitystä ei kuitenkaan pidetty sen suurempana kuin lohkon ykkössijan ja kakkossijan jako näiden kahden välillä. Kuitenkin tilanne on erittäin jännittävä.

Ottelun arvo

Hollanti
Kuka olisi kuvitellut että Tanska löisi Hollannin. Tanskan piti olla se heittopussi joilta kaikki keräävät 3 pistettä mutta toisin kävi. Tilannetta ei helpota se että Hollanti pelaa kuoleman lohkossa ja Portugali näytti Saksaa vastaan selvästi parempaa peliä. Tuon Tanska tappion hinta on todella kova. Käytännössä sen pitää voittaa Saksa päästäkseen jatkoon. Tämä ottelu on finaali Hollannille ja se ei tiedä muuta kuin mahtavaa tämän illan pelille.

Saksa
Saksa nappasi 3 pistettä Portugalilta ja voi olla melko varma jatkopaikastaan. Peli esitys kaipaa kuitenkin selvästi parannusta. Hyökkäyspeli oli täyttä kaaosta ja noin huonoa hyökkäyspeliä ei ole moneen vuoteen nähty Saksalta kovissa peleissä. Puolustus toimi kuitenkin erinomaisesti. Saksalla on mahtava puolustus ja se tuo lisähaastetta Hollannille jolla on taas kisojen heikoimpia puolustuksia. Tämä ottelu on Saksalla sama kuin jatkopaikan  ja kasvojen kohotus hyökkäyspeli osalta.

Kokoonpano

Hollanti

Hollanti saa takaisin loukkaantuneen Mathijsenin joka on selvä parannus surkeaan Vlaariin. van Marwijk ei enää kestänyt painetta vaan lupautui laittamaan Huntelaarin kentälle. Näin ollen van Persie siirtyy laidalle. Muita muutoksia tuskin tulee.

                                                     Stekelenburg

Van der Wiel                   Heitinga                        Mathijsen             Willems


                                       de Jong                     Van Bommel


         Robben                                   Sneijder                            Van Persie

                                               
                                                       Huntelaar



Saksa
Saksa lähtee samanlaisella kokoonpanolla kuin Portugalia vastaan paitsi että Podolski  joutuu ehkä vaihtopenkille huonon esityksensä Portugalia vastaan takia. Hänet korvannee joko Reus, Schurrle tai Götze mutta ennakkoon Götze näyttäisi pääsevän avaukseen, näin Löw on vihjaillut. Ehkä myös Mertesacker ja Klose pääsevät avaukseen mutta eteenkin Mertesackerin kentälle laittaminen olisi suuri riski.


                                                      Neuer  
Boateng                       Hummels                     Badstuber                 Lahm

                                
                                   Khedira                        Schweinsteiger


           Muller                                   Özil                                      Götze


                                                     Gomez

                                   

Seuraa heitä

Robin van Persie - Lukemattomia kertoja flopannut maajoukkueessa mutta luotto pysyy. Nyt alkaa silti olemaan viimeisiä hetkiä vakuuttaa että saisi pitää avauksen paikan.

Arjen Robben - Kuvitelkaa Robben pelaamassa Lahmia vastaan, tuntuuko oudolta? Robbenilla on vastassa 8 seurakaveriaan ja on hauska nähdä mitä käy. Kuten van Persie, niin myös Robbenia pitää ruveta vakuuttamaan.

Joris Mathijsen - Saa nähdä onko hän Hollannin puolustuksen pelastava käsi. 

Klaas Jan Huntelaar - Saa viimeinkin avauspaikkansa, katsotaan miten käy.

Mario Gomez - Aina vaarallinen Gomez, voi vetäistä vaikka hattutempun mutta toisaalta voi kadota täysin. Taistelu avauspaikasta Klosen kanssa on kova ja nämä pelit pitää käyttää hyödyksi.

Mats Hummels - Loistava esitys Portugalia vastaan, saa nähdä jatkuuko putki. Tosin nyt on vastassa Robben, Sneijder, van Persie ja Huntelaar. Taitaa tulla kiire .

Bastian Schweinsteiger - Viime pelissä puuttuui terävyys loukkantumisten takia joten katsotaan olisiko hän taas täydessä terässä.




Otteluraportti

Peli meni ihan kuin itsekkin odotin, Saksan selvää hallintaa. 2-1 ei kuulosta ehkä niin pahalta mutta Saksa oli aivan ylivoimainen Hollantiin nähden. Hollannin pelistä uhkui oikein se "minä" henki eli joukkue pelaamisesta ei ollut tietoakaan. Tähdet yrittivät tehdä kaiken itse lukuunottamatta Sneijderia. Hollannin tilaanteesta on muodostumassa pienoinen "Ranska 2010". Tosin tulokset ovat vielä huonompia.


Taustaa

Tällaista valtataistelua ei ole pitkään aikaan ollut. Pelaajat kitisevät avoimesti ja van Marwijk valitsee pelaajia kentälle muistsa kuin urheilullisista syistä

Rafael van der Vaart:
Sanoi julkisesti mediassa että on paskaa olla vaihdossa ja ettei hän kestä tätä enää. Sanoi myös että ilman häntä Hollanti häviää taatusti

Robin van Persie:
Uskomatonta että hän keikkuu vieläkin avauksessa surkeista esityksistä huolimatta. van Marwijk suosii selvästi häntä mutta syytä ei tiedetä.

Dirk Kuyt:
Ihme että kaveri valittiin edes mukaan ja saisi olla kiitollinen siitä. Mutta mitä tämä hörökorva tekee, valittaa julkisesti miksei pääse avaukseen ja että tämä sattuu häneen.

Mark van Bommel:
Pitkälti lehdistö ja Hollannin vanhat pelaajat kritisoivat van Marwijkia nepotismista van Bommelin suhteen koska van Mawijkin tytär on van Bommelin vaimo.

Klaas jan Huntelaar:
Voitaisiin sanoa että hän aloitti tämän taistelun sanomalla julkisesti että on erittäin vihainen vaihtopenkkiroolistaan. Kuyt ja van der Vaart ottivat mallia hänestä.

Wesley Sneijder:
Ihailtavaa miten yrittää säilyttää hyvän ilmapiirin ja ajattelee oikeasti Hollannin maajoukkuetta. Ärähtänyt julkieseti näille ilmapiirin pilaajille.

Arjen Robben:
Ei suoranaisesti ole mitään tehnyt mutta peliesityksistä uhkuu samanlainen "minä teen"



Peli tapahtumat

Ensimmäinen puoliaika oli aivan Saksan juhlaa, se hallitsi selvästi kenttätapahtumia ja Hollanti oli aivan pulassa. Mario Gomez osoittaa jälleen arvonsa, toisin kuin joku Ronaldo tekee maaleja myös maajoukkueessa ja taistelee parhaimman maalintekijän tittelistä näissä kisoissa. 2 maalia ja molemmat alusti nerokkaasti Bastian Schweinsteiger. Hollanti pääsi koettamaan muutaman kerran mutta Neuer oli loistava.

Toinen puoliaika alkoi tasaisemmin mutta Hollannin puolustus oli aivan roskaa, on suoranainen ihme että Saksa ei maaleja enempää tehnyt. Nyt Hollannin pelistä näkyi enemmän se egojen taistelu jossa jokainen vuorotellen yritti laukoa. van Persie lopulta onnistui hienolla osumalla mutta se oli laiha lohtu.

Tops

Bastian Schweinsteiger -  Upea esitys ja nyt voidaan sanoa että hän on jälleen oma itsensä. Hallitsi täysin keskikenttää ja syötti molemmat Gomezin maalit.

Mario Gomez - Näin Super Mario näyttää Löwille kuka kuuluu kärkeen. 2 maalia ja menee maalipörssin johtoon.

Jerome Boateng - Jatkaa loistavia esityksiä. Hollannin hyökkäysongelmat näkyivät hänen puoleisellaan laidalla. Upea blokkaus Sneijderin tappovetoon.

Mats Hummels - Upea esitys, ihan kuin Portugalia vastaan. Esti myös lähes varman maalin liukumisellaan.

Flops

Hollannin joukkue - Surkea esitys, lähes kaikilta, Hollannin mikään osa alue ei ollut kunnossa.


tiistai 12. kesäkuuta 2012

EURO 2012: 1 Kierros Tähtikokoonpano

                                                      Manuel Neuer

  Jerome Boateng        Mats Hummels            Simon Kjaer        Mathieu Debuchy

                                                   Daniele De Rossi

                                       
                                      Andrea Pirlo           Alan Dzagoev

        Mario Mandzukic                                                             Andres Iniesta                      
                                           
                                                 Andriy Shevchenko



Daniel Krohn Dehli
Sami Khedira
Robert Lewandowski
Roman Shirokov
Iker Casillas
Luka Modric



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Lohko B (1 kierros)

Hollanti 0-1 Tanska

Hollanti lähtee kisoihin yhtenä ennakkosuosikeista ja Tanskan piti olla vain suupala sille mutta toisin kävi. Tappio Tanskalle tietää äärimmäisen vaikeassa lohkossa suuria vaikeuksia enää päästä jatkoon. Ennen ottelua on käynyt suuri keskustelu siitä kumman pitäisi aloittaa kärjessä, van Persien vai Huntelaarin. Van Persie on melkoinen maajoukkue floppi mutta koska hän oli Valioliigan paras pelaaja niin van Marwijk jatkoi typeryyksiään ja laittoi van Persien avaukseen ja tulos oli sen mukainen.

Ottelun alku oli melkoista Hollannin hallintaa ja maalipaikkoja sateli. Tanska oli tosi ahtaalla, Hollanti puolusti aina Tanskan maalilla saakka ja Tanska ei oikeastaan muutamaa hetkeä enempää saanut pidettyä palloa Hollannin puolella. Hollanti yritti ja yritti kuitenkin ilman tulosta. Sneijder, van Persie ja Robben tuhlailivat paikkoja tiuhaan tahtiin. Tanska alkoi saamaan pelistä kiinni Hollannin turhautumisen myötä. Ja sitten se maali tulikin.Krohn Dehli teki upean yksilösuorituksen viemällä Hollannin puolustusta täysin. Odottamaton juoksu kohti maalia ja pallo Stekelenburgin jalkojen välistä. Sen jälkeen peli jatkui selvästi Hollannin hallinnassa puoliaikaan saakka.

Toisella puoliajalla odotin että Huntelaar olisi heitetty sisään mutta ei. Peli oli aika samanlaista koko tosen puoliajan. Hollanti hallitsi ja sai paikkoja ja Tanska välillä yritti hyökätä saamatta mitään vaarallista aikaan. Toinen puoliaika muistetaan lukuisista Hollannin kämmäyksistä. Naurettavin oli kun van Persie potkaisee pallosta ohi ja mätkähtää nurmeen. Se kertoi kaiken Hollannin pelistä. van Marwijk yritti vielä lopussa saada tasoitusmaalia laittamalla sisään Van der Vaartin ja Huntelaarin. Hollanti piristyi tästä vähän ja saikin paikkoja aikaan. Tuomarilta tuli kuitenkin selvä virhe kun pallo osui selvästi Tanskalais pelaajan käteen rangaistusalueella mutta rangaistuspotku jäi haaveeksi. Ottelu päättyi Tanskan 1-0 voittoon.

Tops:

Simon Kjaer - Kuten jo ennakoitiin, nuorukainen voi loistaa kisoissa ja sen hän teki ainakin tässä pelissä. Vahvaa puolustamista omalta osaltaan, Hollannin useimmat paikat tulivat nimittäin Aggerin puolelta.

Wesley Sneijder - Rikkoi Uefan mukaan EM-ennätyksen maalipaikkojen järjestelemisessä ja sen hän totisesti teki. Erinomainen peli Sneijderilta, van Marwijk sanoi että Sneijderia ei oel missään nimessä syyttäminen tappiosta.

Micgael Krohn Dehli - Upea yksilösuoritus elintärkeässä ottelussa ratkaisi pelin Tanskalle

Flops:


Bert van Marwijk - Ääliömäinen ratkaisu laitaa van Persie kärkeen, ei ottanut mitään opikseen MM_kisoista


Hollannin puolustus - Koko takanelikkö mokaili jatkuvasti, tässä nähtiin syy miksi Hollannin puolustusta pidetään yhtenä surkeimmista kisoissa. Willems pelasi jotenkuten, paremmin kuin muut.

Saksa 1-0 Portugali

Saksa lähti otteluun selvänä ennakkosuosikkina ja se saikin voiton mutta peliesitys jätti todella paljon parantamisen varaa. Portugalista voi sanoa sen että oli suuri yllätys nähdä enemmän joukkueena pelaava Portugali.

Ensimmäinen puoliaika oli täydellistä kaaosta Saksalta hyökkäyksessä. Puolustus toimi hyvin koko ottelun ajan ja onneksi Mertesacker ei ollut kentällä, siitähän se pitkälti johtuikin. Portugali sai vaarallisempia paikkoja kuin Saksa mutta Saksa hallitsi ottelua Khediran loistavan keskikenttä työn takia. Peli oli kokonaisuudessa sekavaa. Alussa Gomezin maali hylättiin.

Toinen puoliaika oli enemmän jännittävä, moelmmille tuli paikkoja ja Neuer joutui torjumaan paljon enemmän toisella puoliajalla. Mieleen jäi myös Boatengin huikea taklaus jolla hän esti Ronaldon maalin.  Löw luotti Gomeziin ja luottamus palkittiin, Gomezin upea pusku vei Saksan johtoon ja lopulta voittoon. Portugali painosti kuitenkin lopussa paljon ja harvoin olen nähnyt Saksan yhtä pinteessä, keskityksiä sateli ja maali oli todella lähellä. Hummelsin uhrautuvuus, Badstuberin blokkaus ja Neuerin torjunta estivät tasoitusmaalin.

Tops:

Mats Hummels - Järkyttävän Sveitsi pelin jälkeen uskomaton esitys, oli päänsä kanssa joka Portugalin keskityksen välissä. Muutenkin varma esitys.

Sami Khedira - Otti keskikentän mestarillisesti haltuunsa.

Mario Gomez - Sai paikkoja ja teki sen tärkeän maalin, tuttua Gomez tyyliä

Manuel Neuer - Huikeita torjuntoja, mm.Ronaldon paha laukaus

Jerome Boateng - Piti Ronaldon aisoissa

Portugalin joukkue - Pelasi täysin vastoin odotuksia todella yhtenäisesti ja hyvin

Flops:

Nani - Aika mitäänsanomaton esitys

Cristiano Ronaldo - Boateng piti hänet näkymättömissä sillä ainoita asioista mitän muistan hänestä oli se että tukkatyyli muuttui tauon aikana, Portugalin väliajat käytetään näköjään järkevästi.

Thomas Muller - Keskinkertaisuus näyttää tarttuneen nyt myös maajoukkueeseen.

Mesut Özil - Syötöt eivät olleet sitä luokkaa mitä hän osaa ja myös yhteisymmärys muiden kanssa ei toiminut



lauantai 9. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Lohko A (1 Kierros)

Puola 1-1 Kreikka

Peli oli todella viihdyttävä ja tapahtumarikas. 2 maalia, 2 punaista korttia, epäonnistunut rangaistuspotku ja Kreikan pelaajien hermostumiset tuomaria kohtaan. Viihdyttävä aloitus kisoille.

Pelin ensimmäiset 15 minuutia olivat aivan Puolan hallintaa, Kreikan pelaajat olivat hermostuneita, syöttelivät harhaan, sijoittuivat väärin ja mikään ei oikein onnistunut. Puola iski 17 minuutilla, maalin teki Puolan tähti Robert Lewandowski, hieno keskitys ja vielä hienompi pusku. Vaikea sanoa mikä Puolaan meni mutta se menetti kontrollinsa peliin ja oli ajoittain vaikeuksissa. Sitten tuomari astui kuvaan. Jo aiemmin Carballo oli antanut naurettavan keltaisen Papastathopoulokselle normaalitilaanteesta. Toinen keltainen meni jo naurettavuuden äärirajoille. Puolan pelaaja liukastuu ja kaatuu Papastathopoulosta päin ja tämä vain torjuu iskun ettei kaatuisi itsekkin. Ei siinä mitään, Platinin valitsema huipputuomari nostaa keltaisen. Kreikan tilanne näyttää vain pahenevan.

Toinen puoliaika jatkuu pienoisella Kreikan hallinnalla, Kreikka sai peli rullaamaan ja maali tuli nopeasti . Torosidis vetää, Szczesny mokaa ja Salpingidis tuikkaa pallon maaliin. Kreikka tasoittaa ansaitusti. Salpingidis on jälleen vauhdissa ja ansaitsee joukkueelleen rangaistuspotkun. Szczesny lentää samassa hässäkässä ulos ja varamaalivahti Tyton tulee sisään. Vastaan asettuu kokenut Karagounis. Veto oikeaan alanurkkaan ja Tyton aavistaa tämän ja pitää Puolan tasoissa. Loppu aika meni aika varmistellen molemmilta puolilta.

Parhaimmat pelaajat:

Robert Lewandowski - Teki maalin ja oli ainoa uhka Kreikalle koko ottelun ajan

Dimitris Salpingidis - Super vaihtomies ehti tehdä maalin ja hankkia vielä rangaistuspotkun.

Kyriakos Papadopoulos - Yllättäen ei ollut avauksessa mutta kun tuli sisään Kreikan puolustus oli raudan luja.

Huonoimmat pelaajat:

Wayne Szczesny - haparoi ensimmäisen maalin ja kaatoi vielä Salpingidiksen aiheuttaen rangaistuspotkun.

Kostas Chalkias - Kisojen vanhin pelaaja näytti ettei pärjää enää tällä tasolla, ihme että edes aloitti maalilla, ei jaksanut aina edes heittäytyä mutta hänen onnekseen vedot menivät ohi. Alussa tosin hieno torjunta.

Venäjä 4-1 Tsekki

Venäjä lähti otteluun suurena ennakkosuosikkina ja selvisi mahtavasti siitä ottamalla vakuuttavan 4-1 voiton. Se on selvä viesti ennakkosuosikeille että Venäjä on vaarallinen.

Ottelun käsikirjoitus oli selvä, Venäjä hallitsee ja pitää palloa ja yrittää murtaa Tsekin puolustusta. Dzagoev ja Arshavin pelasivat mahtavasti yhteen ja syöttöpeliä oli ilo katsoa. 2 ensimmäistä maalia tulivat alussa tiuhaan tahtiin ja ei niistä edes hämmästynyt, niin selvä suosikki Venäjä oli. Tässä vaiheessa Tsekki näytti jo aika kuoleelta.

Toinen puoliaika alkaa rauhallisemmin, Venäjä näyttää vain pelailevan, Tsekki kuitenkin tasoittaa kauniilla maalilla. Tsekki näytti ajoittan jopa tasoittavan. Venäjä teki vaihdon, otti saamattoman Kerzhakovin pois ja sisään Tottenham hylkiön Pavlyuchenkon. Pelin luonne muuttui täysin ja Pavlyuchenko pelasi loistavasti. Ensin syötti hienosti Dzagoevin maalin ja sen jälkeen upealla laukauksella 4-1. Venäjä  näytti loppujen vuoksi miksi se on kisojen musta hevonen

Parhaimmat pelaajat:

Alan Dzagoev - Uskomaton esitys nuorukaiselta, tällä menolla menee samaan kastiin Neymarin, Götzen ja muiden supernuorukaisten joukkoon jollei jo kuullu niihin. 2 maalia heti ensimmäisessä ottelussa. Tätä kaveria kannattaa pitää silmällä

Adrei Arshavin - Tuli ihan EM 2008 olo kun katsoi Arshavinin peliä, loistavaa. Ihme jos Wenger ei halua häntä takaisin Arsenaliin.

Roman Pavlyuchenko - Ei näyttänyt kyllä yhtään hylkiö pelaajalta, vahva sisääntulo, syöttö ja maali

Huonoimmat pelaajat:

Petr Cech - Surkea esitys vaikka puolustuskin mokaili, tässä keväällä häntä tarjottiin jo maailman parhaimmaksi muutaman esityksen jälkeen. Hän on yhä top5 maalivahti ehdottomasti mutta tässä nähtiin että ei hän ihan paras ole.

Michal Kadlec - Järkyttävää, oli Dzagoevin pujotuskeppi. Liike ja sijoittuminen ihan surkeaa.


EURO 2012: Lohko D

Ranska

Ranskan sekoillut 2010 MM-kisoissa muistavat kaikki. Onneksi tuo aika on ohi ja Domenech on korvattu Blancilla joka ensimmäisissä otteluissa sai paljon kritiikkiä mutta suunta on muuttunut ja Ranskalla on 21 ottelun pituinen tappioton putki. Ranska lähtee pitkästä aikaa kisoihin yhtenä suosikeista ja voitto ei ole epärealistista, Ranskalla on erinomainen kokoonpano ja yksi kisojen parhaiten yhteen pelaavista pareista eli Franck Ribery ja Karim Benzema. Tätä kaksikko jokaisen joukkueen täytyy vahtia todella tarkasti. Melkein voi sanoa että Ranskan kisamenestys lepää aika pitkälti näiden kahden varassa.

Tähtipelaaja: Franck Ribery
Todella nopea, pallon kanssa aivan mahtava ja syöttöpeli loistavaa. Riberyn edellinen kausi oli keskinkertainen ja sitä edellinen todellinen katastrofi. Tämä kausi palautti hänet kuitenkin takaisin huipulle. Loistava kausi  Bayernissa ja nyt hvän vireen jatkuminen maaotteluissa nostavat hänet tärkeimmäksi pelaajaksi Ranskalle. Eteenkin yhteispeli Benzeman kanssa on kaunista katsottavaa.

Läpimurto: Yann M`Vila
Puolustava keskikenttäpelaaja on lyönyt itsensä läpi tällä kaudella Rennes:ssä ja siirto isompaan seuraan odottaa, riippumatta kisojen näytöistä. Tosin, hyvät näytöt kisoissa nostaisivat hänet suuren yleisön tietoisuuteen. Vahva ja väsymätön pelaaja.

Kisojen mahdollisuus:
Ranska selvittänee lohkonsa ja uskon että ykkösenä jolloin se välttää todennäköisesti Espanjan. Ranskan tie välierään on aika mahdollinen ja hyvässä kunnossa Ranska on vaara kenelle tahansa. Ranskan huolet ovat puolustuksessa. Jos Evra pääsee avaukseen niin Ranskalla on paljon ongelmia. Yliarvostettu pelaaja ja pelasi vielä surkean kaudenkin ja onnistui vielä sähläämän 2 maalia Islannille. Samoin Mexesin kunto on huono ja varamies Koscielny ei päätä huimaa.

Englanti

Englanti on jostain syystä aina kisojen suosikkeja. Menee englannin median naurettavan hypetyksen piikkiin. Englanti on keskivertotasoinen joukkue Euroopassa ja siltä kisojen voittaminen on epärealistista, pelaajisto on keskinkertaista ja harva valmentaja valmentaa kovin pitkään. Lisäksi harva englantilainen uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin, 80 % englantilaisista uskoo Englannin floppaavaan nämäkin kisat. Mutta kuten kaikkia joukkueita EM-kisoissa, niin myös Englantia ei kannata aliarvioida.

Tähtipelaaja: Wayne Rooney
Englannin oikeastaan ainoa tähtipelaaja on iso menetys Englannille kahdessa ensimmäisessä pelissä sillä niissä ratkaistaan todennäköisesti sen jatkomahdollisuudet. Rooneyn loistava yksilötaito on pitänyt Unitedia yllä ja United on riippuvainen Rooneysta. Rooney tekee paljon töitä, puolustaa, omistaa hyvän vedon, on fyysinen pelaaja ja syötötkin ovat tarkkoja.

Läpimurto: Alex Oxlade Chamberlain
Pitkästä aikaa englantilainen nuorukainen josta voi oikeasta tulla jotakin. Chamberlainilla on paljon potentiaalia ja tällä kaudella hän on väläytellyt sitä. Hänen kannattaa pysyä vielä Arsenalissa muutaman vuoden ennen kuin siirtyy isompiin seuroihin ettei hänellä käy samalla tavalla kuin monelle muulle nuorelle, eli siirtyy suurseuraan liian aikaisin. Näissä kisoissa hän voi väläytellä tasoaan. On nopea ja teknisesti taitava.

Kisojen mahdollisuus
Nyt edes englannin media ei usko Englannin mahdollisuuksiin joten tie tyssää todennäköisesti lohkoon. Ranska on aivan liian kova, Ukraina on kisaisäntä ja Ruotsia se ei ole pystynyt voittamaan vuosikymmeniin. Uusi valmentaja ehtinyt olla vaan  muutaman kuukauden, silloin tuskin tulee hyvää jälkeäl.

Ukraina

Ukraina on ehkä yllättäen vasta ensimmäistä kertaa kisoissa ja pääsi näihinkin kisoihin järjestäjän roolissa. Siitä huolimatta kyseessä on vahva joukkue ja todellinen uhka. Joukkueella on ollut ja on tähtipelaajia kuten Blokhin, Shevchenko ja Tymoschuk. Joukkueella on kuitenkin vakavia ongelmia sillä lähes koko joukkue on saanut pahan ruokamyrkytyksen, eikä ensimmäisen pelin luovutus ole epätodennäköistä.

Tähtipelaaja: Anatoliy Tymoschuk
Tymoschuk on Ukrainan ainoa pelaaja joka edustaa todellista huippuseuraa. Ollut Bayernissa jo 3 kautta ja ennen sitä voitti Zenitissä Uefa Cupin. Ukrainan kansa äänesti hänet kaikkien aikojen parhaimmaksi Ukrainalaiseksi jalkapalloiliaksi ja on todellinen kotiyleisön suosikki. Rooli Bayernissa on taustatuki ja kokeneena pelaajana tuoda varmuutta peliin. Taklaukset huippuluokkaa ja laukaukset erinomaisia.

Läpimurto: Andriy Yarmolenko
Dynamo Kiovan hyökkääjä tuo nuorta voimaa Ukrainan vanhaan hyökkäykseen. Tulevaisuudessa saa varmaan avauspaikankin jollei jo näissä kisoissa. Ac Milan on hänen perässään Shevchenkon suosituksen takia ja mikä olisi parempaa kuin vakuuttaa Milan näissä kisoissa.

Kisojen mahdollisuus
Mahdollisuus päästä lohkosta jatkoon on melko suuri, itse pidän Ukrainaa parempana kuin Ruotsi ja Englanti. Tuskin kuitenkaan väliereihin menee.

Ruotsi

Ruotsi on vakiojoukkue arvokisoissa mutta menestystä ei kuitenkaan tule. Joukkue on kuitenkin aina jollain tavalla uhka vaikka ei suosikki olekkaan. Se voi aina yllättää ja se on aina jonkinlainen näkymätön musta hevonen. Joukkue pelaa paljon Ibrahimovicin kautta hyökkäyksessä ja puolustuksessa johtoa pitää kokenut Olof  Mellberg.

Tähtipelaaja: Zlatan Ibrahimovic
Kuka muukaan? Ibrahimovic on maailman eliittiä ja on jälleen yksi kisojen seuratuimmista pelaajista. Mahtava pelaaja jonka mikä tahansa joukkue haluaisi. Vahvimpia pelaajia, laukaus erittöin kova, tekniikkakin löytyy ja peliäly on loistava. Ruotsi on Portugalin kanssa samanlainen siinä että se nojaa yhteen pelaajaan. Ruotsin pärjääminen kisoissa on pitkälti kiinni hänestä.

Läpimurto: Martin Olsson
Blackburnin puolustaja. laitapakki, joka on pienikokoinen ja vikkelä  ja osaa syötellä hyvin. Siirtyy ehkä Stokeen mutta taso riittäisi paljon kovemmalle, ihme oikeastaan että on menossa sen tasoiseen seuraan. Nämä kisat saattavat olla todella tärkeät sillä hyvillä peleillä Stoken tarjoukset vaihtuvat isompiin.

Kisojen mahdollisuus
Pienellä tuurilla ja hyvällä pelillä Ruotsi voi päästä lohkosta jatkoon, tuskin se kuitenkaan kisojen voittoa lähtee metsästämään. Jos se pääsisi lohkosta jatkoon se kohtaisi todennäköisesti Espanjan eli tie tyssäisi siihen.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Nuoret pelaajat

Aina arvokisoista ponnahtaa nuoria tähtiä ja tuskin nämäkään kisat ovat poikkeus. Ensin tulee top11 nuoret pelaajat ja sen jälkeen "seuraa heitä" maa kohtaisesti.


Nuorten tähtien Dream Team:

                                             Ron Robert Zieler

   Phil Jones            Simon Kjaer            Kyriakos Papadopoulos           Jordi Alba

                                Toni Kroos            Christian Eriksen
                                     

   Giannis Fetfazidis                 Mario Götze                  Luuk de Jong


                                              Mario Balotelli


Vaihtopenkki

Yann M`Vila, Marco Reus, Alex Oxlade Chamberlain, Luciano Narsingh, Sotiris Ninis




Seuraa heitä

Nimi     Paikka     Ikä    Joukkue   Peliajan mahdollisuus(%)

Tsekki:
Tsekillä ei ole kyllä liikaa lahjakkuuksia mutta Necid saattaa nousta Tsekissä arvoasemaan. Daridakin on ihan hyvä.

Tomas Necid          Hyökkääjä     22-vuotias    CSKA                 70    
Vladimir Darida      Keskikenttä    21-vuotias    Viktoria Plzen       5    

Puola:
Puolalla ei ole kovin nuori joukkue mutta Wolski on erittäin hyvä pelaaja. Siirtyy luultavasti Dortmundiin.

Rafa Wolski           Keskikenttä    19-vuotias     Legia Warsow     20

Kreikka:
Näillä pelaajilla Kreikalla ei ole mitään hätää nykyisyydessä tai tulevaisuudessa. He pelaavat jo nyt hyvissä seuroissa mutta potentiaali riittää helposti maailman parhaimpiin seuroihin.

Giannis Fetfazidis    Hyökkääjä      21-vuotias    Olympiakos         65
Sotiris Ninis            Keskikenttä    22-vuotias     Panathinaikos      65
K. Papadopoulos   Puolustaja       20-vuotias     Schalke               95

Venäjä:
Venäjällä on kovin vanha joukkue ja uusia tähtiä ei kisajoukkueessa ole paljon. Dzagoev on kuitenkin eittäin lahjakas pelaaja ja on ehtinyt pelata jo 20 maaottelua.

Alan Dzagoev        Keskikenttä     21-vuotias     CSKA                65

Saksa:
Saksan supernuorukaiset eivät esittelyä kaipaa

Marco Reus           Hyökkäys       23-vuotias     Dortmund            30
Toni Kroos            Keskikenttä    22-vuotias     Bayern Munchen  70
Mario Götze          Keskikenttä    20-vuotias     Dortmund             60
Andre Schurrle      Hyökkäys       21-vuotias     Leverkusen          35
Ilkay Gundogan     Keskikenttä    22-vuotias     Dortmund            20
Ron Robert Zieler  Maalivahti       23-vuotias     Hannover             1

Hollanti:
Hollannilta on lyömässä itsensä läpi laadukas sukupolvi joka ei sinänsä vielä kuullu tärkeisiin pelaajiin maajoukkueessa

Luuk de Jong        Hyökkäys        21-vuotias    Twente                35
Luciano Narsingh  Hyökkäys        21-vuotias    Heerenven           20
Kevin Strootman   Keskikenttä     22-vuotias    PSV                    25
Jetro Willems        Puolustaja        18-vuotias    PSV                     5

Tanska:
Tanskalla on hyviä nuoria pelaajia ja sillä on myös yksi helmi, nimittäin Eriksen.

Christian Eriksen   Keskikenttä     20-vuotias    Ajax                    100
Simon Kjaer         Puolustus         22-vuotias    Wolfsburg            100
Jores Okore         Puolustus         19-vuotias     Nordsjaellend       5

Portugali:
Turha sitä on kiistää, Portugalilla nuorisotoiminta on surkeaa

Espanja:
Espanjalle on paljon hyviä 23-27 pelaajia mutta sitä nuorempia ei ole mukana. Jordi Alba on kuitenkin jouukueen nuorin ja menee vielä "junnusta"

Jordi Alba            Puolustus         22-vuotias      Valencia             90

Italia:
Sama tilanne kuin espanjalla.

Mario Balotelli     Hyökkäys        22-vuotias     Manchester City  100

Kroatia:
Kroatilla on melko vanhahtava joukkue, joukkue kaipaa selvästi enemmän nuoria.

Ivan Perisic          Hyökkäys        22-vuotias      Dortmund           60

Irlanti:
Paljon vanhoja pelaajia kuten Kroatialla

James McClean   Keskikenttä      22-vuotias      Sunderland         50

Ukraina:
Paljon nuorehkoja pelaajia mutta ei ihan niitä nuorimpia.

Denys Harmash    Keskikenttä     22-vuotias       Dynamo Kiev    25

Ruotsi:
Joukkueessa ei ole ainuttakaan alle 24-vuotias

Englanti:
Jonkun verran ihan ok pelaajia tulossa.

Alex Oxlade Chamberlain   Hyökkäys  18-vuotias    Arsenal      20
Martin Kelly                       Puolustus    22-vuotias   Liverpool   20
Phil Jones                           Puolustus    20-vuotias  Man Utd     25

Ranska
Ranskalla tulee uutta sukupolvea jo esiin ja lupaavalta näyttää mutta lähes kaikki heistä jätettiin kisojen ulkopuolelle, Blanc lähtee kisoihin kokeneemalla joukkueella.

Yann M`Vila   Keskikenttä    21-vuotias   Rennes     65


tiistai 5. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Lohko C

Espanja

Hallitseva MM- ja EM-mestari on jälleen yksi ennakkosuosikeista. Vaikka Real Madridin ja Barcelonan peliä pidetään viihdyttävänä niin se ei ole tarttunut maajoukkueeseen. Espanjan peli ei todellakaan kovinkaan viihdyttävää mutta se on silti tehokas tappaja. MM-kisojen pudotuspeleissä Espanja voitti joka pelin 1-0, kertoo tietynlaisesta nyhjäämisestä mutta myös tehokkuudesta. Espanjan selvästi heikoin alue on hyökkäys David Villan poissaolon takia. Torres on aivan varjo itsestään, Negredo ei ole säväyttänyt harjoitusmatseissa, ja Llorente on melko hyvä mutta ei välttämättä sovellu pelitaktiikkaan.

Tähtipelaaja: Iker Casillas
Espanjan ja Real Madridin kapteeni on maailman parhaimpia maalivahteja ja joukkueensa esikuva. Vaikkakin tällä kaudella on ollut ihan vähän haparointia niin espanjalaiset luottavt häneen täysin. Hän oli suurin syy siihen että Espanja ei päästänyt maaleja MM-kisojen pudotuspeleissä ja monet varmaan muistavat miten hän torjui Robbenin läpiajon finaalissa. Joukkueen ailahteleva puolustus tarvitsee häntä.

Läpimurto: Javi Martinez
Bilbaon keskikenttäpelaaja pelasi erinomaisen kauden, johdatti joukkueensa Europa League finaaliin. Martinez on erittäin vahvasti liitetty Bayerniin ja myös Barcelonaan mutta Bayern johtaa kisaa tällä hetkellä. Jopa ilman hyvää esiintymistä kisoissa Martinez siirtyy todennäköisesti jompaan kumpaan mutta hyvä esitys nostaisi hänen arvoaan ja hän saisi maailmanluokan pelaajan aseman. Martinezin pitäisi ehdottomasti olla avauksessa Busquetsin tilalla mutta kun Busquets on nuoleskellut del Bosqueta niin avauspaikka on epätodennäköistä Martinezille.

Kisojen mahdollisuus
Voitto on ehdoton tavoite Espanjalle ja siitä se tulee myös taistelemaan. Lohkosta jatkoon tuntuu tällä hetkellä olevan ihan läpihuutijuttu mutta Kroatia ja Italia voivat yllättää. Saksa vaikuttaa kuitenkan paljon kovemmalta kuin Espanja joten sillä riittää vielä töitä jos se haluaa voittaa kisat.

Italia

Italia on vain varjo entisestään. Se ei pärjää enää kentällä ja pelaajamateriaalin taso laskee koko ajan. Kaukana ovat Maldinin päivät. Tappio Venäjälle 3-0 kertoo kaiken olennaisen nykytilaanteesta Italiassa. Myös sopupeliskandaali ja Italian neljännen Champions League paikan menettäminen kertoo Italian nykyisestä jalkapallotilanteesta.

Tähtipelaaja: Mario Balotelli
Cityn lahjakkuus on uskomaton persoona hyvässä ja pahassa. Parhaimmillaan uskomaton, turhautuneenna tekee typeryyksiä ja pelaa surkeasti. On ehtinyt uhata jo poistua kentältä jos kuulee rasistisia huutoja. Jos pelaa kisat hyvin niin hän voi johdattaa Italian pitkälle.

Läpimurto: Angelo Ogbonna
Erinomainen pakki joka on nopea ja hyvä pallolla. On isokokoinen, erittäin vahva ja hyvä ilmassa. Pelaa Torinossa joka oli viime vuonna Serie B:ssä mutta tuntuu oudolta jos hän ei siirry isompiin ympyröihin, esim. Milan on hänen perässään. Mielestäni kuuluisi ehdottomasti avaukseen.

Kisojen mahdollisuus
Italian voitto ei tunnu kovin todennäköiseltä mutta se on silti maa joka voi yllättää joten sitä ei kannata jättää pois laskuista. Lohkosta jatkoon pääseminen voi tuottaa vaikeuksia koska Kroatia on melko hyvä joukkue. Italia lähtee kisoihin joukkueella joka voi olla vähän tuntematon ns. tavalliselle urheuilufanille.

Irlanti

Lähtee kisoihin selvästi huonoimman joukkueen tittelin kanssa mutta kuten tiedetään näissä kisoissa ei pelaa huonoja joukkueita, Irlanti on vaan huonoin näissä kisoissa. Joukkue koostuu lähes poikkeuksetta Englannin liigoissa pelaavista pelaajista. Karsinnoissa joukkue sai melko helpon lohkon, tuli toiseksi ja kohtasi Viron jonka se murskasi yhteismaalein 5-1.

Tähtipelaaja: Robbie Keane
Joukkueen nimekkäin ja paras pelaaja, oli myös ihan tähtipelaaja euroopan laajuisesti mutta lähti Yhdysvaltoihin melko nuorella iällä, hän lähti sinne 29 vuotiaana eli uransa parhaimpina vuosina. On melko nopea ja vahva hyökkääjä, toimii myös joukkueen kapteenina. Irlanti tukeutuu maalinteossa pitkälti häneen.

Läpimurto: Aiden McGeady
McGeady oli yhtenä aikana erittäin lupaava pelaaja mutta jokin meni vikaan eikä hän onnistunut vastaamaan odotuksia. Hän pelasi tuolloin Celticissä ja sen jälkeen on pelannut Spartakissa. Spartakissa hän on taas parantanut huomattavasti. Nämä kisat ovat hänen kannaltaan tärkeat, ne ovat viimeiset joissa hän voi vakuuttaa jonkun suurseuran, hän on kuitenkin jo 26 vuotias.

Kisojen mahdollisuus
Kisat loppuvat mitä todennäköisimmin alkulohkoon, Espanja on aivan liian kova, Italia myös huonosta vireestä huolimatta ja Kroatikin on vahva joukkue. Olisi toki mielenkiintoista nähdä pudotuspeleissä Irlanti-Englanti ottelu mutta Irlanti tuskin pääsee sinne ja Englanninkin mahdollisuudet ovat huonot.

Kroatia

Tyypillinen jugoslaavimaa joka pelaa fyysistä, vahvaa ja agresiivista peliä. Jäi karsinnoissa Kreikan taakse ja kohtasi Turkin jonka se voitti. Edellisissä kisoissa pelasi hienoa ja viihdyttävää peliä ja oli lähellä päästä välieriin. Kisat ovat päävalmentaja Slaven Bilicin viimeiset Kroatian peräsimessä.

Tähtipelaaja: Luka Modric
Tottenhamin keskikenttäpelaaja joka on ihan yleisesti luokiteltu tähdeksi. Erittäin taitava pallolla ja antaa erinomaisia syöttöjä, samantapainen pelaaja kuin Mesut Özil. Ihme että ei ole isompiin seuroihin vielä siirtynyt mutta todennäköisesti se tapahtuu pian, ehkä jopa tänä vuonna koska Tottenham ei päässyt Champions Leagueen. On selvä joukkueensa johtaja, vaikkakin maajoukkue esitykset eivät ole olleet mitään parasta.

Läpimurto: Ivan Perisic
Dortmundin nuorukainen joka on pelannut erinomaisesti tällä kaudella voi iskeä itsensä läpi näissä kisoissa. Pelitaidoiltaan kuuluisi ehdottomasti avaukseen mutta perinteisemmät pelaajat saattavat viedä avauspaikan häneltä. Seuraamisen arvoinen pelaaja.

Kisojen mahdollisuus
Balkanin alueen maajoukkueet ovat aina vaarallisia ja hyviä vaikka joillakin ei olisi hyviä pelaajia. Niitä ei kannata jättää laskuista pois. Kroatian jatkopaikka on ihan realistinen ja se taistelee siitä Italian kanssa. Hyvällä pelillä tie voi viedä aina finaaliin saakka.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

EURO 2012: Lohko B

Hollanti

Hollanti on todellinen esimerkki siitä miten pieni maa voi olla jalkapallon suurmaa. Hollanti on maailman parhaimpia joukkueita ja on yksi kolmesta ennakkosuosikista. Karsinnat se veti ihan läpihuuto juttuna mutta viime aikoina peli on jonkun verran kärsinyt. Myös joukkueen suurimpien tähtien Robbenin ja Sneijderin ailahteleva vire aiheuttaa päänvaivaa Hollannille. Tämän kauden erinomaisesti pelanneet van Persie ja Huntelaar tuovat kuitenkin tuhovoimaa mutta joukkue tarvitsee silti Robbenia ja Sneijderia. Joukkueen puolustus on myös heikko joten alakerrassa pitää olla tarkkana jos Hollanti haluaa nostaa pokaalin.

Tähtipelaaja: Arjen Robben
Yksi maailman loukkantumisherkimmistä pelaajista, täydessä vireessä taas maailman top3 kamaa. Loukkaantumiset ovat vaivanneet jo useamman vuoden mutta Robben taistelee tiensä aina takaisin. Tämä kausi ei ole sujunut niin hyvin. Robben tiputettiin penkille helmikuussa, oli pitkään loukkaantuneena syyskaudella, hän tappeli Riberyn kanssa, hukkasi 2 todella tärkeää rangaistupotkua ja joutui omien fanien buuattavaksi. Henkisesti ei ole helppoa. Harva tähti on joutunut kokemaan tällaista näin lyhyessä ajassa. Mutta Robben on taistelija, hän voi herätä EM-kisoihin ja jos näin käy kukaan ei pysty pitämään häntä aisoissa. Se erottaa hänet tähtipelaajan valinnassa van Persiesta, Huntelaarista ja Sneijderista, kunnossa Robben on pitelemätön ja voi kantaa oma kätisesti Hollannin mestaruuteen. Hollannin vire on aika pitkälti kiinni tästä vasenjalkaisesta kiiturista.

Läpimurto: Luciano Narsingh
Ehdoton tulevaisuuden tähti pelaaja. Vasta 21 vuotias laitahyökkääjä on teknisesti taitava ja nopea. Pelaa tällä hetkellä Heerenveenissä mutta pelaajan kintereillä on mm. Bayern Munchen. Näin ison siiron aikaan saamiseksi kisojen pitää mennä putkeen. Toisaalta Narsingh saattaa joutua kuluttamaan pitkälti vain pennkkiä pelipaikkansa takia. Narsingh on intialais ja kreolilais taustainen.

Kisojen mahdollisuus
Voitto on ainoa mikä kelpaa näin hyvälle joukkueelle. Vastus on kova mutta Hollanti täydessä iskussa on erittäin vaikea pysäyttää. Välierä paikka tällä hetkellä ei näytä kovin vaikealta. Lohkosta jatkoon ja vastaan tule ennakkoon heikoimmasta Lohko A:sta joku. Ei todellakaan läpihuuto juttu mutta Hollannin tasoinen joukkue selvinnee siitä. Yksi kisojen jännimmistä peleistä pelataan jo lohkoissa kun Saksa ja Hollanti iskevät yhteen.

Portugali

Portugali on joukkue joka vuoden 2006 jälkeen ei ole todellakaan esittänyt mitään huikaisevaa johtuen pitkälti kultaisen sukupolven eläköitymisen takia. Joukkue onnistui sähläämään karsinnatkin ja joutui playoff peleihin ja lohkon voittaja oli Tanska joka ei kuitenkaan ole ylittämätön este. Joukkue jatkoi huonoa virettä Makedoniaa vastaan ystävyysottelussa viime viikolla

Tähtipelaaja: Cristiano Ronaldo
Kuka muukaan se olisi, joukkue lepää täysin Ronaldon harteilla ja se on liian suuri taakka hänellekkin vaikka ehdotonta maailman huippua onkin. Makedonia peli oli yksi osoitus siitä. Yksi asia on todella huolestuttava Portugalin kannalta, se että Ronaldo on täysi arvokisa floppi. Kun joukkueen tähtipelaaja on floppi niin joukkue ei tule menestymään. Lisäksi erittäin raskas kausi Real Madridissa on viennyt voimia. Tähtipelaajaksi valitsin koska ei Portugalissa ole muuta sen tyyppistä pelaajaa joka voi itse ratkaista, lisäksi Ronaldon kohdalla on mahdollista että herää viimein maajoukkueeseen.

Läpimurto: Fabio Coentrao
Kyllä, pelaa Realissa ja saa siellä aika paljonkin peliaikaa mutta ei silti ole ollut kovin vakkuuttava. Suuri hintalappu on myös raskas taakka koska Real odottaa häneltä paljon. Jos säväyttää näissä kisoissa voi kumota kaen kritiikin ja saavuttaa todellisen huippulaitapakin maineen koska sitä hänellä ei vielä ole.

Kisojen mahdollisuus
Heti alkuun voin sanoa että Portugali tuskin jatkaa lohkosta, itse asiassa uskon jopa että Tanskakin pärjää paremmin. Tämä joukkue ei todellakaan ole valmis ja on muutenkin yhden miehen armeija. Ja kun tuo yksi mies saattaa flopata jälleen niin kisoista tulee lähinnä kärsimystä Portugalille. Tilanne olisi sama missä muussa lohkossa tahansa koska kaikki muut joukkueet ovat yhtenäisempiä ja tasapainoisempia kuin Portugali. Tällä taktiikalla ei vain voi pelata. Portugalia ei auta se että se joutui kuoleman lohkoon missä on 2 turnauksen ennakkososikkia.

Tanska

Perinteikäs Tanska joka on myös vuoden 1992 euroopan mestari voitti oman karsinta lohkonsa juuri Portugalin edestä.
Joukkue lähtee erittäin nuorella ryhmällä ja mukana on paljon tulevaisuuden tähtiä. Tanska pelaa tasaista peliä, ei tule paljon notkahduksia mutta ei myöskään mitään huikeaa. Mielenkiintoista on se että entisen tähtipelaajab Schmeichelin poika on mukana joukkueessa.

Tähtipelaaja ja Läpimurto: Christian Eriksen
Aivan loistava pelaaja jolla pllonhallinta ja peliäly on aivan huippuluokkaa. Pelannut hienon kauden Ajaxin kanssa ja siirto isompiin ympyröihin on vain ajan kysymys. Kun katsotaan potentiaalia niin se on samaa tasoa kuin Neymarilla ja Götzellä esimerkiksi. Tanskan selvästi paras pelaaja vaikka onkin Tanskan joukkueen nuorimpia, sen takia jakaa sekä tähtipelaajan ja Läpimurron tittelin. Aivan loistava pelaaja, ei voi muuta sanoa.

Kisojen mahdollisuus
Lohkosta jatkoon pääsy ei olekovin realistista. Jos Portugali on samaa roskaa mitä se on arvokisoissa ollut niin sen se lyö mutta Saksa on aivan ylivoimaisen kova vastusja vaikka Hollantikin pelaisi huonosti niin sekin on liian kova. Tanska lähtee nuorella kokoonpanolla joten eivät tanskalaiset mitään kisavoittoa odotakkaan vaan nuorien pelaajien kehittymistä ja sitten seuraavissa arvokisoissa pärjäämistä.